maanantai 1. kesäkuuta 2015

Erään Väisäsen tarina.... Unto Väisänen

Olen syntynyt ja käynyt koulun Kouvolassa. Isäni on lähtöisin Lapinlahden Nerkoolta ja äitini Etelä-Savon Haukivuorelta. Tulin ylioppilaaksi 1957.
Laivastossa suoritetun asevelvollisuuden jälkeen aloitin metsäalan opinnot Helsingin yliopistossa ja valmistuin metsänhoitajaksi 1963. Ensimmäinen työni oli Metsähallituksessa kartoittajana Pohjois-Suomessa, mutta siirryin samana vuotena Yliopiston assistentiksi. Vuosina 1964-1965 olin stipendiaattina Yhdysvalloissa Michiganin yliopistossa, jossa suoritin maisterin tutkinnon, Pääaineena oli uusien laskentamenetelmien käyttö puun hankinnan ja kuljetuksen suunnittelussa. Amerikasta palattuani menin Helsingin yliopistoon ja sain tutkijan viran nykyisessä Suomen Akatemiassa.
Käynti Burmalaisessa koulussa
Metsätieteen lisensiaatin tutkinnon suoritin v. 1967. Samana vuotena siirryin nykyisen Metsäteollisuus Oy:n metsätyöntutkimusosaston Metsätehon palvelukseen tutkijaksi ja myöhemmin tutkimuspäälliköksi. Näihin aikoihin oli teollisuuden puun hankinnassa tapahtunut ja tapahtumassa huomattavia muutoksia. Hakkuussa pokasahat ja justeerit oli jo korvattu moottorisahoilla. Metsäkuljetuksessa metsävarustetut maataloustraktorit olivat syrjäyttämässä hevoskuljetusta.

Pohjois-Amerikassa oli jo käytössä metsäkäyttöön suunniteltuja traktoreita ja näitä oli  tuotu Suomeenkin. Puiden kaatoa, karsintaa ja katkontaa tekeviä koneita oli siellä myös jo käytössä. Niihin käytiin Suomestakin tutustumassa. Sikäläinen tekniikka, jossa puiden karsintaa ja katkontaa tavaralajeiksi pyrittiin siirtämään mahdollisimman paljon autoteiden varteen ja tehtaille, oli meidän pienissä metsälöissä hankalaa. Tämän vuoksi konekehittely meillä alkoi keskittyä metsässä tapahtuvaan puiden karsintaan ja katkontaan tukeiksi ja kuitupuuksi.

Alkuvuosina Metsätehossa tein erilaisia selvityksiä puun korjuun ja kuljetusten kustannusten alentamiseksi, V. 1972 teimme ryhmätyönä tutkimuksen “Puun korjuun kehitysennuste 1970-luvulle”. Tässä tutkimuksessa laskimme kuinka suuri osuus  teolliseen käyttöön menevän puun korjuusta kannattaa koneellistaa tänä kautena kustannusten alentamiseksi. Laskelmissa arvioítiin ihmistyön hinnan kehitys, konetyön tuottavuuden ja kustannusten kehitys ja korjuuolosuhteet. Yhtiökohtaisia laskelmia tehtiin Metsätehon jäsenyhtiöille yhdessä yhtiöiden henkilöstön kanssa. Ennuste toteutui melko tarkkaan.


Pihatöitä Burmassa - Banaanipuun istutus
Yhtiöt hankkivat omia koneita ja avustivat urakoitsijoita konehankinnoissa. Suurin poikkeama oli valtion metsiä hoitavassa Metsähalli-tuksessa, jossa työllistämissyistä koneellistaminen aloitettiin muutamia vuosia myöhemmin. Tutkimus herätti melkoista huomiota. Populistien silloinen johtaja Veikko Vennamo nimesi koneellistajat “Amerikan Apinoiksi”, jotka vievät pienviljelijöiltä tärkeät ansiot talvikautena, jolloin korjuu silloin pääosin tapahtui. Näin tietysti tapahtuikin, mutta Impivaarassa eläminenkään ei ole jatkuvasti mahdollista.

Näin jälkikäteen arvioituna tutkimuksemme auttoi suomalaisia konerakentajia kehittämään ja tekemään tarvittavia koneita, kun koneiden kysyntä kasvoi nopeasti. Ruotsi oli korjuun koneellistamisessa hieman Suomea edellä ja siellä oli useita metsäkoneita valmistavia yhtiöitä. Suomalaiset suuryhtiöt Lokomo ja Valmet  ostivat huomattavan osan näistä kilpailijoista. Myöhemmin nämä kuitenkin myytiin ulkomaille, mutta koneiden valmistus on osaksi säilynyt Suomessa. Vieremäläinen Ponsse-yhtiö oli 1970-luvulla vielä lapsen kengissä, mutta on tarmokkaalla työllä tullut erääksi maailman suurimmista metsäkoneiden valmistajista.

Konsulttielämää

Vuonna 1974 siirryin Jaakko Pöyry Oy suunnitteluyhtiön palvelukseen. Uusi työpaikka järjestyi yhdellä puhelinsoitolla ja kesti 24 vuotta eläkkeelle jäämiseen saakka. Jaakko Pöyry on 1960-luvun alussa kahden paperi-insinöörin perustama insinööritoimisto. Sen varhaiset sellutehtaiden suunnitelmat ja rakennusvalvonta Ruotsissa ja Suomessa onnistuivat hyvin, ja yhtiö sai hyvän maineen. Pöyryn Äänekoskelle suunnittelema sellutehdas purettiin viime vuonna ja tilalle tulee huomattavasti suurempi, oletettavasti Pöyryn suunnittelema uusi sellutehdas. Yhtiö kasvoi nopeasti ja 1970-luvun lopulla työntekijöiden määrä ylitti 10 000 henkeä.
Koulutuspäivä Burmassa

Yritys toimii eri puolilla maailmaa useiden haarakonttoreiden avulla.
Ensimmäinen työtehtäväni Pöyryllä oli Etelä-Afrikassa sijaitseva Malawi. Suunnitelmana oli sellutehtaan rakentaminen. Raaka-aine tulisi brittien perustamista havupuu istutuksista, jotka olivat saavuttaneet jo hakkuuiän. Oma tehtäväni oli varmistaa puun riittävyys, laskea tarvittavat metsäpuolen investoinnit ja puun hinta tehtaalla. Tein 2 kuukauden pituista matkaa Malawiin aineiston keräämiseksi. Raportti laadittiin kotikonttorissa Suomessa. Halpaan raaka-aineeseen perustuva tehdas oli laskelmien mukaan kannattava. Paikalla kävi suomalaistenkin metsäyhtiöiden edustajia tutkimassa mahdollista investointia.
Puun painon ja tiheyden tutkintaa Malwissa

Ongelmana oli lähinnä Malawin sijainti kaukana valtamerisatamasta, jonne tehtaan tuotanto olisi pitänyt kuljettaa. Ainoa reitti oli naapurimaan Mosambikin läpi kulkeva huonokuntoinen rautatie. Tämä pelotti kaikkia potentiaalisia investoijia. Mosambik ajautui muutaman vuoden kuluttua pitkäaikaiseen sisällyssotaan, joka olisi estänyt tuotteiden kuljetukset kokonaan. Tehdaspaikalla kaivettiin jo perustuksia varten kuoppia ja konsulteille asuntoja paikallisella rahoituksella. Sellutehdasta sinne ei kuitenkaan ole rakennettu. Luultavasti istutusten puuta käytetään sahatavarana ja polttopuuna. Malawi oli ensimmäinen kehitysmaa ja lisäksi Afrikassa, joissa en ollut käynyt aikaisemmin. Kaikki oli siis minulle uusia kokemuksia. Turvallisuus maassa oli vakaa ja palvelut tyydyttäviä. Turvallisuutta lisäsi se, että maata hallitsevan diktaattorin nimi suomeksi käännettynä oli Urho.

Malawin projektin jälkeen tein samanlaisia matkoja Etelä-Afrikan tasavaltaan,
Zambiaan ja Tansaniaan. Laskin, että ensimmäisen työvuoden aikana ylitin päiväntasaajan lentokoneella 8 kertaa. Näillä matkoilla tutkituista tehdasprojekteista toteutui ainoastaan Etelä-Afrikan Tasavaltaan suunniteltu tehdas.
Oikealla konsultti virka-asussa jossain Afrikassa

Afrikan projektien jälkeen aloitin työt Iranissa Kaspian meren eteläpuolella sijaitsevalla vuoristoalueella. Inventoimme silloin ensimmäistä kertaa satelliittikuvien avulla alueen metsävarat ja laadimme suunnitelmat puun teolliselle käytölle. Yksi tehdasrakennuskin pantiin alulle. Kaksi vuotta kestänyt työ oli vaikein kokemistani projekteista. Työ valmistui samoihin aikoihin, jolloin shaahin vastaiset mellakat alkoivat ja shaahi pakeni maasta. Muutamia poliisin ampumia ruumiita ehdimme kuitenkin nähdä kaduilla.
Konsultti vapaa-ajalla Afrikassa

Iranin jälkeen seurasi projekti toisensa jälkeen. Osa töistä sisälsi 2-4 viikon pituisia matkoja perustietojen keräämiseksi ja suunnitelman laatimista kotikonttorissa. Pitempiä aikoja ja kohdemaissa asumista vaativia töitä tein seuraavissa maissa: Burma 2.5 vuotta, Sri Lanka 3 vuotta, Tansania 1 vuosi, Indonesia 2 vuotta, Venäjän Kaukoitä 2 vuotta. Nämä käsittivät suunnitelmien toteutusta, töiden valvontaa ja paikallisen henkilöstön koulutusta.
Lounaalla Siperiassa

Perhe oli mukana osan aikaa Burmassa ja Sri Lankassa, mutta muuten perhe asui lasten koulunkäynnin ja puolison työn vuoksi Suomessa. Kaikkiaan tein töitä n. 40 eri maassa. Australia ja Etelä-Amerikka jäivät vielä käymättä. . Maailman Pankki, EU, Kansainväliset pankit, metsäyhtiöt ja eri maiden kehitysapujärjestöt olivat projektien rahoittajina.

Illallinen Siperiassa
Viimeinen projektini ennen eläkkeelle lähtöä oli vuoden jakso Indonesiassa Borneon saarella. kohteena oli sademetsän “tieteellinen” puun korjuu, jossa metsä säilyy jatkuvasti lähes luonnontilaisena. Tämä oli kokeneelle konsultille peruskauraa, mutta haluan kertoa siitä esimerkkinä siitä miten trooppiset sademetsät häviävät maailmassa.
Suunnitelman mukaan hakkuissa poistetaan kaikki läpimitaltaan yli 60 cm paksuiset arvopuut. Hakkuu toistetaan parinkymmenen vuoden välein. Tällä menetelmällä metsän tuotto on noin 1 kuutiometri hehtaarilla vuodessa. Tuote on arvokasta puuta, joka käytetään vanerin tuotantoon tai tukit viedään ulkomaille. Vaihtoehtoisia metsän käsittelymuotoja olisi ollut avohakkuu ja istutus nopeakasvuisilla puulajeilla tai öljypalmun teollinen kasvatus. Istutusmetsän tuotos näissä olosuhteissa olisi 40 kuutiometriä hehtaaria ja vuotta kohti.  Tuotettu puu olisi luonnonpuuta halvempaa massapuuta, mikä pienentisiä kannattavuuseroja. Öljypalmun kasvatus on vieläkin edullisempaa eikä vaadi miljardiluokan investointia sellutehtaaseen.
Projektiryhmä Kiinassa
Käytännössä “tieteellisen” hakkuun jälkeen paikalle tulevat luvattomat hakkaajat, jotka käyttävät hyväksi rakennettua tieverkkoa. Näissä paikallisten liikemiesten organisoimissa hakkuissa poistetaan 40-60 cm läpimittaiset arvopuut ja jäljelle jää hitaasti uudistuva tai lopullisesti rappeutunut jätemetsä. Metsiä vartioi paikalliset poliisit, jotka säännöllisin välein käyvät sakottamassa luvattomia hakkaajia. Läpeensä korruptoituneessa maassa kuitteja ei kirjoitella, ja voi vain arvailla mihin sakkorahat menevät.

Indonesian pääsaarella Jaavalla on valtava yliväestö ja miljoonia ihmisiä on siirretty pakolla tai vapaaehtoisesti muille saarille. Paikallisen hallinnon on järjestettävä heidän toimeentulo. Ratkaisuna on yleensä asuttaminen pientiloille, joille pellot raivataan metsistä.  Sademetsän maaperä on ravinneköyhää, koska ravinteet ovat pääosin kasvavassa puustossa.
Venäjän kaukoidässä

Metsän raivauksessa ja kasken poltossa vapautuu ravinteita, mutta ne kulutetaan muutamassa vuodessa. Kun köyhät viljelijät eivät pysty ostamaan lannoitteita, tilat tulevat elinkelvottomiksi ja ne hylätään. Tuloksena on ruohikot, koska sikäläisessä ilmastossa alueet eivät metsity luontaisesti. Kehitysmaan kannalta sademetsän säilyttäminen on järjetöntä, vaikka se maapallon ilmaston lämpenemisen ja muiden luontoarvojen säilyttämisen kannalta olisi tärkeää.


Toiminta sukuseurassa

Sukuseuramme perustava kokous pidettiin Iisalmessa v. 2002. Kokoonkutsuja oli Eero Seppänen Suomussalmelta. Olin läsnä tässä tilaisuudessa ja ilmoittauduin heti seuran jäseneksi. Seppänen irtautui seuran toiminnasta v. 2004. Silloinen varapuheenjohtaja Toivo Väisänen otti vetovastuun ja toimi puheenjohtajana vuoteen 2008 saakka. Minä olin tänä aikana hallituksen jäsen.

Olin puheenjohtajana  Toivon jälkeen v. 2014 saakka. Toivon puheenjohtajuuden aikana seuran toiminta vakiintui nykyiseen muotoonsa. Päätoiminnot olivat vuotuinen sukukokous ja sukulehti Ensimmäinen sukulehti julkaistiin v. 2008. Olin vastuussa lehdestä siitä alkaen.

Etelä-Savossa toimii toinen Väisästen sukuseura - Savon Väisästen sukuseura ry. Seurojen yhteistoiminnasta ja mahdollisesta yhdistymisestä keskusteltiin muutama vuosi sitten. Käytännön toimenpiteitä olivat yhteinen sukukokous Pieksämäellä v. 2009 ja yhteinen sukulehti samasta vuodesta lähtien. Yhteisistä sukukokouksista kuitenkin luovuttiin, koska osallistujien määrä on suurempi ja tilaisuus helpompi järjestää paikkakunnilla, joissa on paljon seuran jäseniä. Sukulehti 2014 julkaistiin vain meidän nimissä.

Seuran jäsenmäärä on viime vuosina pienentynyt. Todellisuudessa vähenemistä on tapahtunut jo pitkän aikaa. Jäsenmaksun laiminlyöneiden jäsenten poistaminen jäsenluettelosta oli viivästynyt eri syistä. Pari vuotta sitten tehdyssä puhdistuksessa tämä virhe korjattiin ja jäsenmäärä putosi kerralla huomattavasti.

Tulevaisuudessa jäsenmäärän kasvattamiseen olisi kiinnitettävä erityistä huomiota ja seuran näkyvyyttä lisättävä. Sähköisen median merkitys tulee lisääntymään kaikilla aloilla ja tässä on meidänkin oltava mukana. Perinteiset sukukokoukset ja painettu sukulehti ovat tärkeitä erityisesti seuran vanhemmille jäsenille.
    
       Unto Väisänen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti